Syötä hakusanat aloittaaksesi haun.
Hyvän muotokuvan takeena on viime kädessä ammattitaitoinen valokuvaaja, joka hoitaa paitsi kuvauksen teknisen puolen, myös rentouttaa kuvattavansa olemaan oma itsensä myös kameran edessä, kirkkaissa valoissa, kaiken keskipisteenä.
Kuvaustilannetta voi kuitenkin myös itse helpottaa ja auttaa valmistautumalla siihen oikein.
Kun pieni lapsi tuodaan kuvaan, tarvitaan paljon aikaa ja rauhallista mieltä. Kiire ja jännitys tarttuvat helposti lapseen. Varaa kuvaus ajankohtaan, jolloin lapsi on virkeimmillään.
Kun tuot lapset valokuvaamoon, tee se vaikka omana vapaapäivänäsi, kaikessa rauhassa. Kerro lapselle etukäteen, minne ollaan menossa ja mitä kuvattaessa tapahtuu. Voit näyttää albumista muita kuvia joita on otettu ja kertoa, että nyt tämäkin pikkuinen pääsee (eikä suinkaan joudu) kuvattavaksi. Vastaa siihen mitä lapsi kysyy ja anna mahdollisimman totuudenmukainen selvitys.
Lapsi on hyvä pestä, kammata ja rasvata huolellisesti, että hänen hiuksensa ja ihonsa olisivat kuvassa kauniin ja eloisan näköiset.
Vaatteet ovat makuasia, pue lapselle mitä tahansa missä hän viihtyy ja mikä ei kiristä ja purista. Voit antaa myös lapsesi päättää pukeutumisensa, hän varmasti ottaisi kuvaan lempimekkonsa, rakkaimmat ja paikatuimmat farkkunsa, .
Pehmeät materiaalit, yksinkertaiset leikkaukset, yksiväriset kuosit ja vaaleat värit pukevat ainakin suomalaisia lapsia parhaiten. Sama pätee myös useimpiin aikuisiin.
Jos lapsi on kuitenkin prinsessatyyppiä ja viihtyy röyhelöissä, pukekoon ne päälleen, sillä hänestä ja hänen persoonastaan on kysymys. Jos hän on vakava, filosofointiin taipuvainen pikku ihminen, häntä ei pidä pakottaa hymyilemään. Jos hän on kikattava ilopilleri, hänestä ei pidä yrittää tehdä arvokasta tulevaa ydinfysiikan tohtoria.
Viisas kuvaaja ymmärtää tämän kyllä ja keskittää huomionsa silloin hänen persoonallisiin piirteisiinsä.
Rippikuva, ylioppilaskuva, hääkuva. Näin alkaa suomalaisen ihmisen muotokuva-albumi. Nämä kolme kuvaa sijoittuvat useimmiten nuoruuden vuosiin ja kertovat nuoren ihmisen elämän tähtihetkistä.
Seuraava kuva onkin sitten hyvin usein 50-vuotiskuva, jos vielä sittenkään. Miksi? Eikö keski-iässä, voimakkaimmassa aikuisuudessa, ole muka mitään kuvattavaa?
Meille Valokammiin voit tulla ilman pakottavaa syytä, ilman juhlaa ja juhlavaatteita. Toivommekin että kuvattavaksi ilmaantuisi enemmän ihmisiä, jotka elävät täyteläitä vuosiaan, pukeutuvat niin kuin tahtovat tai esiintyvät kuvassa peräti työvaatteissaan.
Kuvaan voi tulla, vaikka ei sattuisikaan täyttämään kuin vaikkapa 31 vuotta, tai siksi, että on kaunis päivä, tai että osti juuri uuden takin.
Pieni meikkaus ei tee pahaa miehillekään. Kevyt puuteri kasvoissa (varsinkin otsa, poskipäät ja nenänvarsi) poistaa ylimääräiset kiillot ja vähentää punoitusta kasvoissa.