Siirry suoraan sisältöön

Laajenna päävalikko

Tänään on: 29.03.2024 10:23
Julkaistu: 11.05.2017 | Päivitetty: 11.12.2018

Pääsiäisen aukioloajat

  • pe 29.3. suljettu
  • la 30.3. suljettu
  • ma 1.4. suljettu

Maisema- ja luontokuvakurssi

Kemijärven kansalaisopiston Maisema- ja luontokuvauskurssin aineistoa ja linkkejä.


Kurssilla perehdymme luontokuvaukseen maisemapainoitteisesti.

Tavoitteena että oppilas osaa säätää kameransa oikein eri tilanteissa (valotus ja värit) sekä sommittelun perusteita yleisesti ja maisekuvauksessa.

Kurssilla ensimmäisenä päivänä (klo 17:30-20) ollaan luokassa alussa noin tunnin verran, jonka jälkeen siirrytään lähimaastoon kuvaamaan, joko ohjattuna tai omatoimisesti (sääväaraus).

Väliin jäävälle päivänä kurssilaiset kuvaavat omantuntonsa mukaan.

Toisena päivänä kertaamme ja käymme kuvia läpi ensimmäiseltä ja välipäivältä (kuvat tikulla jpg muodossa muokattuina).

Aikataulun puitteissa käymme läpi maisemakuvan peruskäsittelyä tietokoneella.

Maisemakuvaus lyhyesti

Maisemakuvassa on kuvataan tavallisesti laajaa näköalaa ympäristöstä. Myös tiiviimpiä maisemakuvia voi ottaa, käyttäen telelinssejä.

Varusteet

Varusteiden puolesta maisemakuva ei paljon vaadi, alla lista joilla pärjää.

  • Kamera
    • akut
    • muistikortti
    • objektiivit
  • jalusta tai muu tukeva kuvausalusta
  • vaatetus

Paikka ja aika

Paikan suhteen jokaisella on omat mieltymyksensä, mutta aloittelijan kannattaa suunnata korkeille ja/tai avarille paikoille.

Ajan kanssa onkin jo hankalampaa, hyvä valo maisemassa voi olla lujassa. Kuitenkin kuvausta kannattaa ajoittaa auringon nousujen ja laskujen aikaan (ns. kultainen tunti). Sitten onkin vain arvioitava mihin vuodenaikaan kultainen tunti olisi ko. paikassa parhaimmillaan.

Lisäksi meillä vaikuttaa myös yötön yö ja kaamosaika maiseman valoon.

Kuvaus

Hyvä lähtökohta hyvälle maisemakuvalle on sen kolmiulotteisuus. Ja se saadaan aikaan jakamalla maisemakuva etu-, keski- ja taka-alaan. Jos mahdollista sijoita kuvan etualalle mielenkinntoisia kohteita.

Kuvaa tukevasti, eli kamera ei tärähdä otoksissasi. Käytä jalustaa, lankalaukaisua ja peilin nostoa järkkäreissä. Aikalaukaisu on erinomainen vaihtoehto lankalaukaisulle. Huomioi myös tarvittava terävyysalue.

Asetuksissa voit käyttää joko täysin manuaalista valotuksen säätöä, tai esiohjelmoitua maisema-/yökuvaustilaa.

Linkkejä

Linkkejä suomenkielisiin maisema- ja luontukuvaus ohjesivustoihin löydät alhaalta tältä sivulta. Tee hakuja Googlella hakusanoilla: maisema, valokuvaus.


Ajankohtaista

Ajankohtaista Lapsikuvaus

Itsensä näköinen kuva lapsesta.

Lisää aiheesta Lapsikuvaus
Ajankohtaista Ylioppilaat ja valmistuneet

Ylioppilas tai ammattiin valmistunut. Ikuistamme ainutlaatuisen hetkesi studiossa tai miljöössä.

Lisää aiheesta Ylioppilaat ja valmistuneet
Ajankohtaista Hautajaiskuvaus

Hautajaiset ovat omaisille raskas tapahtuma, jolloin kuvaus kannattaa jättää ammattilaisille.

Lisää aiheesta Hautajaiskuvaus
Ajankohtaista Passikuvaus

Sähköiset tai perinteiset passi-, ajokortti- ja viisumikuvat, ilman ajanvarausta myymälästämme.

Lisää aiheesta Passikuvaus