Siirry suoraan sisältöön

Laajenna päävalikko

Tänään on: 28.03.2024 12:14
Julkaistu: 04.05.2017 | Päivitetty: 06.11.2020

Ohjeita kuvaan tulevalle

Ohjeita ja vinkkejä kuvaan tulijoille.


Hyvän muotokuvan takeena on viime kädessä ammattitaitoinen valokuvaaja, joka hoitaa paitsi kuvauksen teknisen puolen, myös rentouttaa kuvattavansa olemaan oma itsensä myös kameran edessä, kaiken keskipisteenä.

Kuvaustilannetta voi kuitenkin itse helpottaa ja auttaa valmistautumalla siihen oikein.

Lue myös kuvien käyttöehdot!

Aikataulu

Älä tule juosten kuvattavaksi. Hiki ja punoitus ei juuri mairittele. Varaa aikaa riittävästi ja tule virkeänä! Kuvattavana oleminen on yllättävän uuvuttavaa puuhaa. Harvoin malli jaksaa yli puolta tuntia olla kuvattavana.

Rekvisiitta

Voit ottaa mukaasi rekvisiittaa, kunhan ne ovat kuvia tukevia. Liika rekvisiitta voi myös pilata kuvan. Lapsen omat lempilelut toimivat aina.

Lapset

Kun pieni lapsi tuodaan kuvaan, tarvitaan paljon aikaa ja rauhallista mieltä. Kiire ja jännitys tarttuvat helposti lapseen. Varaa kuvaus ajankohtaan, jolloin lapsi on virkeimmillään.

Kun tuot lapset valokuvaamoon, tee se kaikessa rauhassa. Kerro lapselle, minne ollaan menossa ja mitä tapahtuu. Voit näyttää albumista kuvia joita on otettu ja kertoa, että nyt tämäkin pikkuinen pääsee (eikä suinkaan joudu) kuvattavaksi. Vastaa siihen mitä lapsi kysyy rehellisesti.

Lapsi on hyvä pestä, kammata ja rasvata huolellisesti, että hänen hiuksensa ja ihonsa olisivat kuvassa kauniin ja eloisan näköiset.

Pue lapselle vaatteet missä hän viihtyy ja mikä ei purista. Voit antaa myös lapsesi päättää pukeutumisensa, hän varmasti ottaisi kuvaan paikatuimmat farkkunsa, .

Pehmeät materiaalit, yksinkertaiset leikkaukset, yksiväriset kuosit ja vaaleat värit pukevat suomalaisia lapsia parhaiten. Sama pätee myös useimpiin aikuisiin.

Jos lapsi on kuitenkin prinsessatyyppiä ja viihtyy röyhelöissä, pukekoon ne päälleen, sillä hänestä ja hänen persoonastaan on kysymys. Jos hän on vakava pikku ihminen, häntä ei pidä pakottaa hymyilemään. Jos hän on kikattava ilopilleri, hänestä ei pidä yrittää tehdä arvokasta. Kuitenkin pääosassa on lapsi ja hänen persoonallisuutensa.

Studiossamme on korillinen leluja, mutta voit aina tuoda lapsen omia lempileluja mukanasi. Tai lempituoli voi tuoda kotoisamman tunteen.

Keinoja on monia, esim. eräässä kuvauksessa saatiin lapsi tanssimaan tutulla puhelimen soittoäänellä.

Aikuiset

Rippikuva, ylioppilaskuva, hääkuva. Näin alkaa suomalaisen ihmisen muotokuva-albumi. Nämä kolme kuvaa sijoittuvat useimmiten nuoruuden vuosiin ja kertovat nuoren ihmisen elämän tähtihetkistä.

Seuraava kuva onkin sitten hyvin usein 50-vuotiskuva, jos vielä sittenkään. Miksi? Eikö keski-iässä, voimakkaimmassa aikuisuudessa, ole muka mitään kuvattavaa?

Meille Valokammiin voit tulla ilman pakottavaa syytä, ilman juhlaa ja juhlavaatteita. Toivommekin että kuvattavaksi ilmaantuisi enemmän ihmisiä, jotka elävät täyteläitä vuosiaan, pukeutuvat niin kuin tahtovat tai esiintyvät kuvassa peräti työvaatteissaan.

Kuvaan voi tulla, vaikka ei sattuisikaan täyttämään kuin vaikkapa 31 vuotta, tai siksi, että on kaunis päivä, tai että osti juuri uuden takin.

Naiset

Jos tulet kuvaukseen puvussa joka paljastaa olkapäät, ota mukaan jotain millä olkapäät voi verhota. Olkapäät voivat olla kyllä kuvankauniit, mutta kuvan pääkohde ne harvoin ovat. Paljaat olkapäät voivat viedä huomiota kasvoista.

Poseerausohjeita naisille, miksei myös miehille

Lexia Frank näyttää muutamia hyviä videovinkkejä poseeraukseesi. Kieli on englantia, mutta elävästä kuvasta selviää hyvin jujut.

Mikä on paras muotokuva-vaatetus?

Alla muutamia vinkkejä hyvään vaatetukseen muotokuvassa. Varsinkin ryhmäkuvisssa kuvattavien vaatetuksella on iso merkitys.

Käytä yksivärisiä vaatteita, samanlaiset sävyt ylä- ja alaosaan (molemmat tummat tai molemmat vaaleat), vaatetuksessa käytä yhdestä kolmeen värisävyä, värit mielummin samanlaisilla sävyillä, jotka sopivat hyvin yhteen.

Esimerkiksi ryhmä voi käyttää tummanvihreää, laivastonsinistä ja viininpunaista, jotka ovat kaikki tummia jalokivisävyjä. Tai ryhmä voi käyttää oliivinvihreää ja denim, jotka ovat vaaleampia, pehmeämpiä sävyjä.

Toppi, jossa on hihat ainakin kyynärpäähän.

Pitkät housut miehille ja naisille, tai naisilla on hameita niiden pituus tulisi mennä polven alle.

Tummat sukat ja jalkineet, tai paljain jaloin.

Pidä korut yksinkertaisina ja minimalistisina.

Hiukset tavalliseen tapaan käyttäessäsi näitä vaatteita.

Kuten tiedetään, poikkeukset vahvistavat sääntöjä!

Perhekuvassa vanhemmilla voi olla tuo ohjeen mukainen hillitty pukeutuminen, mutta lapsilla oma, jopa räiskyvä vaatepalettinsa. Näin lapset saavat oman pääosansa perhekuvassa.

Kuvausehostus

Pieni ehostus ei tee pahaa kuvattavaksi tullessa, koskee myös miehiä. Kevyt puuteri kasvoissa (varsinkin otsa, poskipäät ja nenänvarsi) poistaa ylimääräiset kiillot ja vähentää punoitusta kasvoissa.

Myös ammattilaisen tekemää ehostusta kannattaa harkita. Esimerkiksi studiomme yläkerrassa Tuccabajalla saat nopeasti ja edullisesti kuvausehostuksen.

Stylisti

Voit ottaa mukaan luottohenkilön, joka pitää huolta, että kaikki (meikki, kampaus, tms.) on tiptop kuvattavassa kun kuvataan.

  • Ota yhteyttä

    Täytä lomake ja lähetä se meille. Olemme tarvittaessa yhteydessä teihin. Lihavoidut kohdat ovat pakollisia.

    Yhteystietosi Kirjoita puhelinnumerosi tähän.
    Viestisi

Ajankohtaista

Ajankohtaista Lapsikuvaus

Itsensä näköinen kuva lapsesta.

Lisää aiheesta Lapsikuvaus
Ajankohtaista Ylioppilaat ja valmistuneet

Ylioppilas tai ammattiin valmistunut. Ikuistamme ainutlaatuisen hetkesi studiossa tai miljöössä.

Lisää aiheesta Ylioppilaat ja valmistuneet
Ajankohtaista Hautajaiskuvaus

Hautajaiset ovat omaisille raskas tapahtuma, jolloin kuvaus kannattaa jättää ammattilaisille.

Lisää aiheesta Hautajaiskuvaus
Ajankohtaista Passikuvaus

Sähköiset tai perinteiset passi-, ajokortti- ja viisumikuvat, ilman ajanvarausta myymälästämme.

Lisää aiheesta Passikuvaus